Blingbling -kauden avaus

Joka vuosi kun syksy syvenee ja talvi lähenee, alkaa jossain vaiheessa himoita kimmeltäviä lankoja. Tänä vuonna kimmallekausi aukeni itselle neulotulla pipolla. Mies kuvasi sitä päässäni eilen mummulan pihalla, omenapuu taustalla.

En ikinä ehdi ratsastamaan edes neulemuodin aallonharjalla, joten tein vasta nyt ekan Wurm -piponi. Muut on tämän tehneet jo varmaan kaksi vuotta sitten. Käytin pipoon kaksi kerää, eli 100 grammaa Novitan harmaata Säde -lankaa, ja jouduin jättämään viimeisen raidan poiskin, kun lanka ei olisi riittänyt. Hyvä silti ettei piposta tullut tämän syvempi, sillä tähänkin mahtuu ponnari pipon sisälle.

Pipon idea lähti siitä, kun harmitti käyttää ruskeaa pipoa tämän ulkoilutakkini kanssa. Ruskea ei yhtään sovi vaaleanturkoosin kanssa, jossa on harmaita yksityiskohtia. Nyt uuden pipon kanssa kelpaa taas kärräillä ja mennä kylillä, eikä kukaan ajattele että hyiyäk muijalla on vääränvärinen pipo.

Tupsun tein harmaasta Rose Mohairista, kun en pitänytkään niin palavasti Wurmin päälaesta, ja ajattelin niin peitteleväni sopivasti ne lopun vahvat kaventelut. Päättelyitä lukuunottamatta Wurm on mallina aivan loistava! Varsinkin tuo pipon reunan kaksinkertaisuus ja siisteys ovat parhaita!

Blingbling -WURM

Ravelryssa

koko: Medium

Lanka: Novita Säde kaksinkertaisena

tupsussa Novitan Rose Mohair

Puikot: 3,5 mm

Ruskansävyinen huivi

EDIT: Kolmas hääpäivä onnellisesti vietettynä, mutta rouva on edelleen ilman vihkisormuksiaan, kun ei ne edelleenkään mahdu näihin nakkisormiin. Jospa parin menetetyn kilon jälkeen sitten... Ettei kukaan ihmettele kun vasuri niin paljaana tuossa kuvassa vilkkuu:).

Kun näin kuvat itsestäni, olin vähän järkyttynyt kuinka vanhalta näytän, eikä ollut sitäkään hauska huomata, että kulmakarvat pitäisi nyppiä. Toisaalta, tulipahan kulmat nypittyä, kun kuvan kautta huomasin niiden huolittelua kaipaavan, tuolle vanhenemisellehan ei voi mitään. Kolmekymppispäivä siis lähenee uhkaavasti, saa nähdä tuleeko siitä isompikin kriisi.

En ole superpaksujen tai pötkölankojen ystävä, koska en niin pidä tunnissa valmista -ajatusmaailmasta, jos puhutaan neulomisesta. Kaikenlisäksi pötkölangat tuppaavat olemaan melko hintaviakin, eikä omassa valtavassa varastossani taida olla kerääkään tuollaista pönkölankaa. Torstaina Luovat Langat -liikkeessä oli jälleen neulekerho, ja sen aiheena huivi paksusta Subito-langasta, joten päätin haudata ennakkoluuloni paksulangoista ja tartuin koukkuun. Alussa sain tuubihuivini jotenkin kieroon ja jouduin purkamaankin, mutta korjausliikkeen jälkeen homma luisti ja muutamassa tunnissa oli huivi valmis. Hommaan käytettiin kolmosen koukkua, ketju- ja kiinteitäsilmukoita, todella helppo siis!

Huivissa on ihanat värit, täydelliset ruskan sävyt. Huivi on ollut alusta asti ahkerassa käytössä, ja tästä tulee varmasti syksyn käytetyin huivini. Vaikken jatkossakaan tule aina niin innostumaan paksulangoista, niin tästä tuli kyllä kiva! Ruskean takin kanssa vielä parempi, tässä nyt valitettavasti kuvattuna harmaan kanssa.

Lankaa meni kerällinen, eli 150 grammaa. Oli oikein mukava neuloa jälleen porukalla, marraskuussa tapaamme taas. Ensi viikolla olisi paperivalokurssi kahtena iltana, mutta en ole varma pääsenkö molempina. Aihe ainakin kiinnostaa, joulu se tulee tänäkin vuonna ja omatekemä paperinen jouluvalo olisi kiva!

Tuttu Juttu

Ihan uutta, vaikka näyttääkin tutulta...

On kuvia salamalla, ja ilman salamaa. Päivänvalo puuttuu, ja peiton värien vangitseminen on vaikeaa. Vauvanpeitto on tilaustyö, joka on tehty tämän innoittamana. Onnenpyörylöissä on samat värit kuin innoittajassaan, eli Novitan Miami -langan turkoosi, kirkas turkoosi, lime, oliivinvihreä ja ruskea. Valitettavasti luonnonvalkoinen Miami loppui kummitytön Onnenpyöräpeiton valmistuttua, ja oli etsittävä korvaava valkoinen. Homma olikin yllättävän haastava, sillä kokeiltuani viittä erilaista villa- ja puuvillalankaa mallitilkuille, olin luopua toivosta. Yksi oli liian kova, toinen liian karvaista, ja kolmas liian jotain muuta. Lopulta päädyin Sandnesin Duoon, joka on villa-puuvillasekoite. Vähän ohuempaa Duo oli Miamiin verrattuna, ja siksi tein joka ruutuun valkoisella langalla yhden  ylimääräisen kerroksen. Palat on virkattu yhteen päälipuolelta, joten kohosauma on koristeena. Koska käytettävissä oli tasan neljä kerää Duoa, en saant tehtyä tuon isompaa reunusta peitton.

Virkkasin peiton kolmosen koukulla, ja lankaa työhön upposi  380 grammaa. Miami-lanka on todella kiva virkattava, varsinkin jos vertaa valkoisen Duon työstämiseen. Duo kun on ohuempaa ja vähän halkeilevampaa lankaa.

Ihan omasta aloitteesta ompelin virkatulle peitolle alusviltin fleecestä ja ompelin kulmiin neljä kiinnitysnappia. En siis tiedä tuleeko vuoripeitolle käyttöä, mutta tällaisena, joskus liikaakin asioita pohtivana käsityöläisenä, en pystynyt  ajatuksesta enää luopumaan, kun sen kerran olin päähäni saanut. Virkattu Miami ja Duo ovat jokseenkin kovia valmiissa tuotteessa, ja tuntui hyvältä yhdistää niihin pehmeää valkoista fleeceä. Aluspeitto ei ole mikään ompelun mestariteos, mutta ajaa varmasti asiansa. 

Peiton kaveriksi tein vielä pipo-lapas-sukka-setin. Valitsin langaksi Dropsin Merino Extra Finen, tällä kertaa oliivinvihreänä. Dropsin Merino on upean pehmeää lankaa,  ja sitä on kiva työstää. Koko settiin kului 110 grammaa merinoa.

 

Töppösten ohje on sama kuin ennenkin, eli Debbie Blissin Neulojan vuosi -kirjasta, puikot kolmoset.

Lapaset on tehty omasta päästä, ja niihin on luotu 40 silmukkaa. Rannejoustinta edeltävällä kerroksella kaventelin  kahdeksan silmukkaa pois. Puikot kolmoset.

Pipo on taas Aviatrix, kolmepuolikkaan puikoilla neulottu. Kuvanottohetkellä asustesettiä ei oltu vielä kostutettu, mutta tietysti kostutin ja kuivasin pyyhkeen alla ennenkuin annoin eteenpäin.

Näiden valmistuminen oli helpotus, sillä nyt pääsen ihkaomien projektien kimppuun. Lopetuskuvassa näkyy  ruutu, jonka tein yksilöimään peiton omanlaisekseen. Onnenpyörän uloin kerros tuossa yhdessä ruudussa on vähän vaaleammalla turkoosilla tehty kuin muu hyrrä. Erilaista ruutua tuskin huomaa kukaan muu kuin täti itse (ellen siitä kerro).  Toivotaan että setin vastaanottajakin pitää näistä, itse olen tyytyväinen!

Katariina

Ihana Mekkotehdas-kirja tuli hankittua jo kesämmällä, mutta vasta nyt sain ommeltua siitä ensimmäistäkään mallia. Ainoa ongelma oli mekkomallin päättämisen vaikeus, mutta asian kiireellisyyden vuoksi päätin ripeästi. Aloitin Katariina A:n taskuilla.

...Ja valmistakin tuli. Kirja oli erittäin selkeä ja mekko oli hauska ommella. Tein mekon koossa 98/104, ja vähän kasvuvaraahan tuossa näyttäisi olevan. Ei silti haittaa, vaan käytössä menee jo nyt,  testikäyttö tapahtui eilisillä lastenkutsuilla. Hyviä toimintakuvia en saanut napattua, sillä kameraa ei ollut kutsuilla mukana, ja kotona tytär liimaili niin innokkaasti synttäreillä ongittuja tarroja, ettei ehtinyt poseerata.

Kangas on upeaa Amy Butleria. Haaveilin siitä joskus mekkoa itselleni, mutta kangas on niin kapeaa, että olisi pitänyt hankkia sitä metrikaupalla. Luovuin ajatuksesta, mutta senverran tätä löytyi kaapista, että sain tyttärelle syksyisen mekon.

 

Lahjaessua ommellessa ihastuin taskun reunaan ompelemaani pykäpistoon, ja surautimpa sellaisen tähänkin. Taskut eivät erotu kovin hyvin mekosta, koska kangas on niin levotonta. Taskujen malli on silti todella kiva, tulen varmasti tekemään niitä enemmänkin tuleviin mekkoihin, varsinkin jos kuosi on maltillisempaa.

 Takaakin näyttää kivalta. Hauskaa oli sekin, ettei tarvinnut ommella vetoketjua!

Leipurin lapsella ei ole essua

Leivon paljon mutta minulla, saati lapsellani, ei ole essua! Olen myös kova sottaamaan, joten leipomisen jälkeen paita on takuuvarmasti pyykissä. Pari vuotta sitten tein mummulle varmaankin joululahjaksi essun, ja samalla väänsin silloin vasta vauvaikäiselle esikoisellekin mummulaessun. Siellä essua on käytettykin, kun tytär häärii mummun apulaisena, mutta kotona moista tarpeellista juttua ei ole ollut. 

Aikomuksenani ei eilenkään ollut ommella essua tyttärelle, saati itselle, mutta toisin kävi. Olin ompelemassa essua täksi iltapäiväksi eräälle syntynäpäiväsankarille. Ekaversion malli oli kuitenkin vähän epäonnistunut, joten se essu jääkin sitten tyttären kotiessuksi. Vähän harmittaa etten ottanut mallia mummulan essusta, sillä se on kovin kaunis. Epäonnistuneen essun jälkeen toinen onnistuikin paremmin, joten esittelen vaan lahjaessun täällä blogin puolella. Tyttären essu on kädenteiden muotoiluja lukuunottamatta melkein samanmoinen ja samasta kankaasta ommeltu.

 Omat essutkin on jo jopa leikattuina odottaen ompelua! Leikkasin kaksi, toisen tästä samasta Bird Trail -kankaasta, ja toisen syksyisemmästä kuosista. Kangas on ihanan hempeä, mutta puuvilla tosi tukevaa ja paksua, joten lika ei mene helposti läpi.

Ompelin taas kaapista löytynyttä pitsiä koristeeksi, solmimisnauhat ovat erittäin käytännölliseksi osoittautunutta vanhaa lakanaa, jonka sain äidiltä. Iso osa lakanasta tuli jo käytettyä niiden keittiön syysverhojen taustaksi. Vähän kikkailin koristeompeleiden kanssa solmimisnauhoissa ja taskun reunoilla, ja pitihän se hopeanvärinen lankakin käyttöön ottaa. Tämmöinen perusessu tuli, toivottavasti tulee käyttöä.

Enkelikangas

Iskin silmäni lörppänään enkelikankaaseen Kangas-Pauliinassa, ostaessani tylsää muovifroteeta lasten sänkyihin. Pähkäilin kotona päivän, ja sitten hain kangasta kotiin. Aluksi olin ajatellut olohuoneeseen uusia verhoja, mutta jotenkin kangas ei sitten tuntunutkaan sopivan niin hyvin olohuoneeseemme, jossa on isot ikkunat. Makuuhuone oli edelleen ilman ensimmäisiäkään verhoja, johtuen itsepintaisesta halustani omella jokaikinen talon verho itse. Liitin kappaan vähän pitsiäkin, ja hyvä lopputulos tuli. Makkarin isomman ikkunan verhossa ei ole tuota pitsiä, koska vähän nuukailin sen kanssa.

Huone näyttää kelvolliselta, vaikka en käsitä miksi valokuvissa kaikki näyttää ihan hanurilta. Onko vika kuvaajassa vai pitäisiköhän harkita jotain erikois(en kallista)objektiivia? Mittasuhteet näyttää ainakin kakkoskuvassa oudoilta. En silti tokikaan ole makkariimme täysin tyytyväinen, vaikka enkelikangas miellyttääkin. Kaksi lapsensänkyä makuuhuoneessamme pilaa sisustusyritykseni alkuunsa! Tätä kuvaa varten siirsin pinnasängyn pois, mutta odotan todella aikaa jolloin saan kalustaa makuuhuoneen oman mielen mukaan. Vieressä nukkuvia lapsia vastaan ei ole mitään, mutta saisinpa ylimääräiset sängynrohjot muualle!

Ompelin yhden tyynynpäällisenkin rimmailemaan verhoihin. Olohuoneeseenkin saan vielä pari tällaista tyynyä, jos vaan koskaan ehdin. Tuhat ompelu- ja neulontaideaa kolisee päässä toisiinsa ja osa taitaa siinä samalla romuttuakin tämän ongelmallisen ajanpuuteasian vuoksi. Jospa silti saisin pojan synttäreiksi ommeltua vielä rullakapan hänen huoneeseensa ja toisen purjerengasverhon tytön huoneeseen. Muistaakseni edellinen deadline tässä verhoasiassa oli pojan ristiäisissä, mutta loppujen lopuksi kyseisenä päivänä talon ainoat verhot roikkuivat olohuoneessa. Mutta ei se mitään, rajat on tehty rikottaviksi!

Fantti ja Pöllö

Olen ykkössynttäri-vouhaaja. Sain vahvistuksen, kun huomasin jo hyvissä ajoin kaavailevani mitä pojan syntymäpäivillä tulee olemaan, ja samanlainen touho olin kun tytär täytti yksi. Siellä tulee olemaan ainakin norsuja, kirahveja ja pöllöjä, värikkäillä savannineläimillä koristeltu kakku, kakkutikkareita, poppareita, norsukeksejä ja viirinauhaa. Kutsut on jotakuinkin kunnossa, juhlimme jälleen kahtena peräkkäisenä päivänä perinteisin menoin, eli pyhänä suku, ja maanantaina tulee lapsellisten lauma syömään loputkin herkut pois nurkista.

Suunnittelin ja tein kutsukortit itse. Apua sain siskokullalta, joka pahaa aavistamatta saapui kylään ja joutui leikkaamaan norsuja ja ruohoja. Apu nopeutti prosessia paljon, kiitos sisko!

Viirinauhaa varten väänsin Paintilla pöllön ja norsun. Meinaan siis käytellä vähän kuvansiirtopaperia ja iloisenvärisiä kankaita, jotta saan kivan kokonaisuuden nauhaa varten.

 Saattaa olla, että teen vielä leijonan, jos ehdin. Menee se nauha näilläkin ja kivoilla kankailla...

Tyttären baletti-innostus on niin suloista! Kaksi kertaa on balettitunti vasta ollut, ja tällä toisella kertaa hän jo saikin pikkuballerinan mekon päälleen. Tuo villi, temperamenttinen, rohkea ja reipas tyttäreni on niin rakas, ja ihanan innostunut tästäkin uudesta asiasta.

Minä neulon töppösiä valmistuneen tilauspeiton kaveriksi, ja haaveilen itselle tulevasta neuleesta. Ehkä joskus sitten...