26.10.2013

Juuri oikeanlainen tyttöpinkki

...Sellaisesta, ja valkoisista tähdistä syntyi ihana mekko lahjaksi kolmevuotiaalle neidille.



Kangas on täydellisen sävvyistä vaaleanpunaista Liandlon trikoota, tilattavissa esimerkiksi Kutitus-puodista.  Malli on jälleen se sama hyväksi havaittu, syksyn Ottobre design- lehdestä (4/2013), toteutus koossa 104cm.

Pinkin kaverina käytin valkoista resoria. En tiedä käytön ja likaantumisen puolesta, mutta ulkonäöllisesti toimii! Tikkauksiin käytin kaksoisneulaa.


Ompelutyössä onnistuin tällä kertaa aika hyvin, ei tullut mitään kohtaa, johon en olisi ollut tyytyväinen. Hei-huudot sille!

Olipa siis mukava luovuttaa kolmivuotis-lahja pienelle neidille, kera tällaisen aiheeseen sopivan kortin. Näitäkin saa sieltä. Muistinko tarpeeksi hehkuttaa tähtitrikoon pinkin sävyä; t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n!

Ainut surkea juttu tässä oli se, että hankkimastani kangasmäärästä ei riittänyt enää tyttären tähtimekkoon. Onneksi pienen katkon jälkeen tähtitrikootaa tuli taas saataville, joten oli pakko tilata sitä vähän lisää! Pari päivää sitten hain trikoopaketin, johon olin klikkaillut vähän muutakin mukavaa (kerron niistä myöhemmin). Nyt siis pääsen asettelemaan tyttären mekon kaavoja trikoolle, todellakin on hänen vuoronsa saada oma mekko!

23.10.2013

Pilvipipa


Tulin vaan kertomaan, että ompeluksia on tullut tehtyä läjäpäin. Pienille pojille ja tytöille, kivoista kuoseista. Tämä keltainen pipo, valkoisella fleecevuorilla, valmistui jo kuukausi sitten sopimaan kalahaalarin kanssa. Palaan pian esittelemään niitä kaikkia ihania trikoita, joista olen ommellut. Nyt en jaksa, vaan painun nukkumatin maailmaan!


6.10.2013

Tähti-yökkäri


Lyhyestä virsi kaunis, ja pojan yöpaitadokumentointi. Joskus parisen viikkoa sitten sain pyjaman surautettua, ja on ollut ahkerassa käytössä. Muistan aina kehua että äiti on tämän tehnyt, kun pyjama on päällä.  Usein poika sitten toisteleekin iltaisin; "äiti tehny mulle". Paita on Toydog -pyjamapaita (OttobreDesign 6/2011) ja housut omat mukaelmat OttobreDesignin lehdetä 1/2013 (malli 26). Housuista tein ainakin lahkeista leveämmät, muuta en muista.

Tyttärellekin haluaisin jotain ommella, mutta viime aikoina pikkumiehen vaatettaminen on kiilannut edelle ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että tarvetta on enemmän. Suvussa kun sattuu olemaan kolme vanhempaa tyttöserkkua, niin siksi esikoiselle löytyy monennäköistä käyttökelpoista tyttövaatetta sieltä suunnalta. Kuitenkin seuraavana kaavakasassa on leikattuna kaksikin mekkoa, ja niistä toinen jää meille. Muutaman uudenkin vaatekappaleen olen saanut ommeltua, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Neulepeiton kanssa olen siinä pisteessä, että odottelen milloin pääsen viimeiselle kitukerälle. Tuntuu kuin peitto olisi ollut käsissä ainakin ikuisuuden. Tykkään työstä, mutta haluaisin nähdä sen jo valmiina!