Piknik-peittoa yritin, mutta tämmönen tuli

Annukan aurinkoiset -blogissa näkyi kangassuikaleista ommeltuja peittoja muistaakseni parikin kappaletta. Ihastuin peittoihin täysillä, ja toki oli itsellekin sellainen saatava. Suikalepeittojen toteutuskaan ei vaikuttanut liian aikaavievältä, vaikka ensisijaisesti ihastuin kyllä ideaan, en helppouteen.  Kerrankin ryhdyin tuumasta toimeen heti, ja leikkelin summamutikssa eri levyisiä kankaita, jotka mielestäni rimmasivat yhteen. Kaikki löytyivät kangaskaappieni syövereistä, pastellipalloja olen jo aiemmin käyttänyt ainakin verhoissa ja essuissa, ornamenttikangasta puusohvan patjassa.

Taustaksi päätyi aikoja sitten Ikeasta hankkimani kangas, jota jatkoin vähän oranssilla samanpaksuisella kankaalla, kun Ikeakettua ei ollut riittävästi. Molemmat kankaat ovat jotain tosi tukevaa puuvillaa, soveltuvat hyvin taustakankaaksi varsinkin kulutuksenkestävyyttä vaativaan peittoon. Peiton sisällä on ihanan paksu vanu, lopputulos on oikein kuohkea! Tikkaukset tein koneella, ylälankana hopeanväristä ärsyttävyyttä. Kiva lopputulos, mutta kimallelanka katkesi koko ajan.

Peitto palveli yhdet piknikit hyytävänkesäisellä nurmella, mutta olihan se vähän kapea tämmöiselle leveästi löhöävälle perheelle. Lisäksi sain itseni kiinni kauhistelemasta, ettei siihen nyt vain mitään tippuisi, ja sitten jo sen yhden piknikin jälkeen pudistelin peiton puhtaaksi ja vein sisälle. Ei siitä ollutkaan piknikpeitoksi. Parempi sen on vierashuoneen keinun käsinojalla tai lämmittämässä koleina kesäiltoina kotisohvalla.

Onneksi oli vielä lomaa jäljellä silloin kun tämä peitto valmistui,  joten ehdin tekemään uuden ja paremmanvärisen, todelliseen piknik-käyttöön soveltuvan filtin. Siitä sitten taas toisella kertaa ( ja wuhuu, niistä juuri valmistuneista ja pingotuksessa olevista Wollmeise-sukista).

Leipurin lapsella ei ole essua

Leivon paljon mutta minulla, saati lapsellani, ei ole essua! Olen myös kova sottaamaan, joten leipomisen jälkeen paita on takuuvarmasti pyykissä. Pari vuotta sitten tein mummulle varmaankin joululahjaksi essun, ja samalla väänsin silloin vasta vauvaikäiselle esikoisellekin mummulaessun. Siellä essua on käytettykin, kun tytär häärii mummun apulaisena, mutta kotona moista tarpeellista juttua ei ole ollut. 

Aikomuksenani ei eilenkään ollut ommella essua tyttärelle, saati itselle, mutta toisin kävi. Olin ompelemassa essua täksi iltapäiväksi eräälle syntynäpäiväsankarille. Ekaversion malli oli kuitenkin vähän epäonnistunut, joten se essu jääkin sitten tyttären kotiessuksi. Vähän harmittaa etten ottanut mallia mummulan essusta, sillä se on kovin kaunis. Epäonnistuneen essun jälkeen toinen onnistuikin paremmin, joten esittelen vaan lahjaessun täällä blogin puolella. Tyttären essu on kädenteiden muotoiluja lukuunottamatta melkein samanmoinen ja samasta kankaasta ommeltu.

 Omat essutkin on jo jopa leikattuina odottaen ompelua! Leikkasin kaksi, toisen tästä samasta Bird Trail -kankaasta, ja toisen syksyisemmästä kuosista. Kangas on ihanan hempeä, mutta puuvilla tosi tukevaa ja paksua, joten lika ei mene helposti läpi.

Ompelin taas kaapista löytynyttä pitsiä koristeeksi, solmimisnauhat ovat erittäin käytännölliseksi osoittautunutta vanhaa lakanaa, jonka sain äidiltä. Iso osa lakanasta tuli jo käytettyä niiden keittiön syysverhojen taustaksi. Vähän kikkailin koristeompeleiden kanssa solmimisnauhoissa ja taskun reunoilla, ja pitihän se hopeanvärinen lankakin käyttöön ottaa. Tämmöinen perusessu tuli, toivottavasti tulee käyttöä.