6.10.2020

Lankajoulukalenteri

 Muutama vuosi onkin vierähtänyt ilman postausta tällä alustalla, mutta katsotaan jospa vähän virkistyisin täälläkin. Neulevideoita julkaisen edelleenkin Lankafarmin -kanavallani, mutta mietin että tänne perinteisen bloginkin puolelle saattaa päivittyä etenkin kuvia, ainakin silloin-tällöin. Etenkin vaateompeluksille koen käteväksi tällaisen perinteisen blogin, etenkin kun meillä vaatteet usein menee päälle melkein suoraan paininjalan alta, eikä ole aikaa niitä jemmilla siihen kun on seuraavan neulevideon kuvaamisen aika.

Olen myös avannut uuden nettikaupan osoitteessa: www.lankafarmin.fi ja siellä on tälläkin hetkellä muutamia lankoja myynnissä, sekä vielä muutama kappale Lankafarmin suosittua lankajoulukalenteria. Kalenteri on ollut ennakkomyynnissä elokuussa, mutta tein omalla riskillä muutaman ylimääräisen kalenterin, jotta  niitä riittäisi muutamille sellaisillekin, jotka eivät kykene ajattelemaan joulukalentereita vielä elokuussa. Kalenterit postitetaan marraskuun alkupuoliskolla, jotta ne varmasti ehtisivät tilaajille perille joulukuun alkuun mennessä. Tällainen lankajoulukalenteri oli viime vuonnakin myynnissä ja instagramissa @lankafarmin voi käydä kurkkimassa mitä viime vuoden kalenterissa oli ja #lankafarmin tunnisteellakin Instagramista löytyy upeita tuotoksia, joita neulojat ovat saaneet aikaan muunmuassa viime vuoden lankakalenterin langoista.

Tämä nyt oli tällainen mainostelupostaus, ensi kerralla taas asian ytimessä :)!