Hellehousuja

Eli shortseja tähän hätään. Mies huiteli tänään maailmalla ja äiti oli pari tuntia erittäin tylsä äiti ja ompeli sortseja lapsilleen. 'Ihan pian on valmis, enää tämä, ei kestä kauaa' -pälinä menetti vähän merkitystään kun sitä puolitoistatuntia jankutti. Samaan aikaan pikkuveli säntäili alasti pihalla, leikki autossa ja isosisko kyseli koskakoska ja katsoi muutaman jakson Pikkuprinsessaa. Äiti ompeli kovalla kiireellä ja laukkasi ikkunassa varmistamassa pikkuveljen tilanteen hyvin usein. Tämmösiä sit saatiin:

Ekana tein rinsessan Kitty-pökät. Viikko sitten tein 122 cm:n kaavalla melkein vastaavat jätskikankaasta, mutta niistä tuli liian isot. Tämä Ottobren (3/2014) Grasshopper -vaimikäsenytoli - on mallina ihana, mutta eivät saa olla liian isot. Lähinnä tuo edellinen kommentti oli tarkoitettu minulle, joka rakastan kasvunvaroja (niin, olen juuri se äiti, jonka lapset liikkuvat useimmiten roikkuvissa tai liehuvissa vetimissä ja varmaan.... noh, kärsivät). Rinsessa tyrmäsi isot sortsit kylmänviileästi, ja minä hyllytin ne ensikesää varten (ellei joku eskariserkuista huoli 122 cm sortseja?). Tänään ei ollut aikaa kaavojenpiirtelyyn, joten leikkasin Hello Kitty -trikoosta sortsipalat ilman saumanvaroja. Kylmänviileästi. Joten oletettavasti saimme 116 cm kissashortsit punaisilla kanttauksilla.

...ja takataskulla, jossa on auringossa ihan megalomaanisesti kimaltava Hello Kitty. Äidin mielestä jo melkein vähän liikaa, mutta kimalluskautta elävä tytär oli oikein tyytyväinen. Joten äitikin on tyytyväinen onnistuttuaan surauttamaan käyttöönkelpaavat housuttimet. (Kuvassa vähän piknikkiä uinnin jälkeen).

Sama shortsikaava olikin valmiina koossa 98, koska jo alkukesästä ompelin pojalle parit tällaiset. Tiedustelin väritoiveita, ja poika ilmoitti haluavansa mustat shortsit. Taivuin heti tähän toiveeseen, vaikka yritinkin ehdotella että kanttaukset voisivat olla toista väriä. Räväytin melkein koko resorilaatikon vesselin nokan eteen, mutta en saanut päätä käännettyä. Mustat kanttauksetkin piti olla, blääh! 

En löytänyt ainakaan tähän hätään mustaa gollegea, vaikka muistaisinkin että minulla voisi olla pätkä sellaista. Tein sitten trikoosta nämä shortsit, ovat samalla vähän ohuemmat kuin edelliset. Martti -silitysmerkki oli ykköstoiveena (ja musta heti perässä tietysti). Pojan shortseista ei tulleet ihan niin siistit kuin ekoista, johtuen varmaan osaksi kiireestä ommellessa (uimarantahinku). Ei mitkään kamalat kuitenkaan, vaan ihan näpsäkät housuttimet näistäkin tuli.

Wollmeise -sukat

Tässä ne nyt on, minun ihan ensimmäiset Wollmeise -sukkani. Lanka on tietysti sitä vahvistettua sukkalankaa, jota tilasin viime kesänä Saksasta. En muista väriä, mutta jonkun toisen värin kanssa tämä tuli settinä. Aloitin sukat hiihtolomalla Lapissa, sitten nämä olivat kauan telakalla, ja Tallinnan kesälomareissulle päätin ottaa mukaan. Kolmen yön Tallinnan loma Helsingin-ajoineen auttoikin saamaan nämä valmiiksi. Oikein peruskivat villasukattimet, tosi pehmeät!

 

Kuvista voisi päätellä että langassa on tummanpunaista, mutta oikeasti se on fuksianpunaista. Sukkien väri on kiva, vaikkakin vähän läiskikäs. Puikot olivat 2.25 mm, perusmalli omasta päästä, kulutus 98 grammaa.

Oikea piknik-peitto

Ekan piknik-peittovirityksen mentyä mönkään otin äkkiä härkää sarvista, ja ryhdyin leikkelemään toista. Tällä kertaa päädyin isoihin neliöihin. Ensin löysin tuon neliöviidakkokankaan, pätkässä oli 16 ruutua, jotka kaikki päätyivät peittoon. Aika sokkona kaivoin loput kankaat kaappini uumenista ja leikatessa mietiskelin mistä olin kankaan saanut tai ostanut. Jonkun olen itse hankkinut, yksi on mummultani saatu, osa äidiltäni.

Taustakankaaksi käytin tuollaisen raitaisen  paksuhkon puuvillan, ihan se ei riittänytkään, joten siksi tuo pätkä kirjavaa. Tuosta taustakuvasta näkyykin hyvin tikkausperiaatteeni tässä peitossa. Jokainen vaakaruuturivi on koneella tikattu, jotta vanu pysyy pesutkin paikallaan ja peitto muutenkin kuosissaan.

Aika värikäs peitosta tuli, mutta se näyttää hauskalta maassa, tai  illan tullen roikkuessaan matontamppaustelineellä kuivahtamassa. Koko on vähintäänkin riittävä, voisikohan peitto olla 250cm x 250cm (en huomannut mitata). Peitolla mahtuu vaikka koko perhe nukkumaan ja mainiosti ne piknikeväätkin syömään.

Olen tähän oikein tyytyväinen. Kun peiton heittää maahan, se asettuu suoraksi, eikä näytä olevan viutelossa mistään, vaikka oikeasti joka ruutu ei sotilaallisen tarkasti ole leikattukaan (käytin kyllä tilkkuleikkuria, jota myös tytär tätä tehdessäni vähän testaili ensikertaa, ja sen johdosta jouduimme lääkärinpäivystyksessäkin käymään juuri ennen juhannusta). Mutta jee, nyt on auringonotto- ja piknikpeitto, joten kelpaa olla ja pikniköidä vaikka kesäloma ohi onkin!