31.12.2010

Upeaa Uutta Vuotta!


Tämä vuosi oli elämäni paras! Tein kuvakollaasin ja mahdutin siihen paljon hyvää mitä on tapahtunut, pääasiassa käsitöiden saralla kuten aiheeseen sopii.  Olisin laittanut vielä puolet enemmän kuvia, mutta ohjelma ei siihen suostunut. Ensi vuonna suuntaamme uutta kohti monessakin merkityksessä, siitä enemmän tammikuun puolella.
Lankaa onnistuin kuluttamaan 5,8 kiloa tänä vuonna, sisääntulleista ei puhuta. Ensi vuoden neulontatavoite olkoon vaikka kymmenen kiloa! (Kun ei sitä kumminkaan pakko ole pitää josei pysty). Tammikuussa olen ajatellut isoa projektia; lankojen järjestelyä laatikkoihin ja Lankuri.netin käyttöönottoa. Tästäkin enemmän tammikuussa, kun saan urakan alkuun.
Sytyck-neuleeni on alakuvassa. Minulla oli niin hirveästi jouluprojekteja, että en ehtinyt tekemään sitä yhtään. Siispä aloitin kakkosversion vasta pari päivää sitten. Aion tehdä työn loppuun, vaikken varsinaisissa geimeissä olekaan sen kanssa mukana. Tyydyn äänestämään mielestäni parhaan kilpailijan puolesta. Kiitos kaikille blogini lukijoille. Vuosi oli rikas ja ihana! Innolla vuoteen 2011!
 

30.12.2010

Lahjaneuleita pienelle tytölle


Vauvalla on vaaka,
sillä se punnitsee
mitä se tahtoo tehdä
ja mitä se ei tee.

Yhdessä kupissa on tähdet,
toisessa kupissa on kuu,
kun maailmalle lähdet,
kaikki onnistuu!
(Hannele Huovi, vauvan vaaka 1995)

Kävin tänään tapaamassa pienenpientä tyttöä ja hänen äitiään. Vauva oli ihana ja niin pikkuiselta tuoksuva. Mennessäni vein hänelle neulesetin, joka yläkuvassa on hänen päällään. Haalarista tuli vähän nafti, niinkuin pelkäsinkin, mutta kyllä se jonkun kuukauden varmasti mahtuu:). Tein pienen mittavirheen kun yritin tehdä haalarista samankokoista kuin tyttären ekahaalari, ja näin tästä tuli pikkaisen liian sopiva. Pieni kasvunvara ei olisi ollut pahitteeksi:). Haalari valmistui hyvissä ajoin jo kuukausi sitten, mutta asusteet väsäsin joulun jälkeen.


Tällä(kin) kertaa tein omasta päästä kaikki muut paitsi lakin, haalari on superhelppo, näitä olen tehnyt jo kaksi tyttärelle samalla periaatteella. Joka kerran jälkeen tulee silti jokin pieni parannusehdotus, esimerkiksi tässä fuksianpunaisessa haalarissa on avarampi kaula-aukko kuin aikaisemmissa.


Haalari on neulottu kolmepuolikkailla puikoilla Dropsin Extra Fine Merinosta, joka on 100% merinovilla. Lankaa kului tasan neljä kerää, ja painoakin oli vaa'an mukaan tasan 200 grammaa. Napit on nappivarastoista ja mielestäni tosi kivat. Dropsin merino on napakkaa, mutta silti pehmeää. Saa nähdä miten kestää käytössä.


Lakki on jälleen ihanalla Norwegian Sweet Baby Cap -ohjeella tehty, koko on pienin. Lakki saattoi olla pikkaisen reilu vauvalle, mutta onneksi heillä on taipumuksena kasvaa. Nellalle lakki on hiukan pieni kuten näkyy, mutta malli tulee selväksi. Lankana käytin Lanettia ja puikkoina kaksipuolikkaita bambusukkiksia sekä kolmosen pyöröjä. Lakkiin ja lapasiin sekä sukkiin kului Lanett-lankaa yhteensä 61 grammaa. Lapasiin ja sukkiin loin kumpiinkin 44 silmukkaa ja neuloin mutu-tuntumalla. Sukista tuli ainakin hyvänkokoiset ja varmaan lapasetkin menee. Setin myötä langankulutukseni joulukuun osalta pläjähti komeille lukemille, eli olen neulonut kaksi kiloa lankaa tämän joulukuun aikana! Mutta nyt tämä rouva lähtee nukuttamaan omaa lastaan, ja jättää lapaset ja sukat näillä kuvilla puhumaan puolestaan. 


25.12.2010

Rauhallista joulun jatkoa!



Viime kirjoituksen jälkeen on tullut vielä viisitoista tonttua lisää. Yhtä lukuunottamatta päästin ne laadunvalvonnassa läpi. Yläkuvasta puuttuu joulupukille kiitokseksi mennyt tonttu, joka poseeraa tässä:

 

Joulutonttujen teko oli tosi ihanaa! Niiden tekeminen kesti juuri sopivan kauan per tonttu ja oli niin palkitsevaa, koska niistä tuli niin hienoja. Pari tonoa on semmoista etten ole ihan varma ovatko ne priimaa, mutta  vähintään kohtuullisen tyytyväinen olen kaikkiin tonttuihin. Ensimmäiset tontut olivat harjoituskappaleita, mutta nyt olen jo aikamoinen tontuntekijä, eli osaan suoraan tehdä tontun niin, että siitä tulee tukeva, eikä mitään tukipistoja tarvita. Muodostuneen tontturutiinin vuoksi päätinkin, että ensi vuonna menen joulumyyjäisiin tonttuineni, ja ehkäpä jotain muutakin käsintehtyä löytyy myyntipöydältäni.


Koska kukaan ei varmastikaan jaksaisi selata kirjoitusta jossa on vähintään viisitoista tonttua edestä sekä takaa, tein tämmöisen pikkukuvakokoelman kiinnostuneille. Sen verran opin ettei yhdestä polvisukasta saa hyvänkokoista tonttua, vaan tarvitaan kaksi, ja yhdestä sukkahousun puntista saadaan yksi hyvänkokoinen tonttu. Lankaa näihin viiteentoista tonttuun sain kulumaan melkein kilon.
Suosikkejani ovat puna-glitteritonttu, harmaa-musta tonttu ja tuo fuksia-tonttu. Puna-glittertontun tein neulomalla kaksinkertaisen seiskaveikan sekaan ohutta hopealankaa ja onnistunut tuli. Ruskelakkisen tontun hiippaan upotin seiskaveikan ohella pronssista kimallelankaa, ja sekin näyttää kivalta, vaikkei kuvissa hyvin näykään.
Eilen lahjoin äitiä ja iskää omatekemillä lahjoilla.


Ruskeasta, beigestä ja luonnovalkoisesta Novitan Alpakkalangasta ja oliivinvihreästä Woolista neuloin 180 grammaa painavan huivin. Huivi on neulottu pitkittäin, ja loin sitä varten 340 silmukka kolmepuolikkaan pyöröille. Huivin pituus on 150 senttiä ja leveys muistaakseni 28cm. Huivi olisi voinut olla aavistuksen pidempi, koska se on niin paksu että se vie ikäänkuin osan pituudesta pois. Ensi kerralla muistan tämän. Huivi on ainaoikeaa,  ja sen neulomiseen meni tuhottomasti aikaa ja monta Sinuhe, Egyptiläisen äänikirjalevyä. Sopivan aivotonta neulottavaa silti.

Lähikuvaa... Pidän noista maanläheisistä ja rauhallisista sävyistä.
Äitini sai Rowanin Kidsilk Hazesta neulotun kaulurin.

Lankaa sain kulumaan 65 grammaa. Neuloin 5,5 mm:n pyöröpuikoilla 170 silmukalla oikein-nurin ja sain aikaiseksi tämän putkilon. Kidsilk Haze on 70% mohairia ja 30% silkkiä ja taivaallisen pehmeää! Tätä tulen käyttämään jatkossakin kun luksusta kaivataan!


Sain joululahjaksi äidiltäni oikein ihanat neulotut tossut. Esittelen ne ensi kerralla, koska kuvaa ei nyt ole. Nyt palaan joulun menoihin ja alan nauttia. Eilinen päivä oli kovin kiireinen.  Oikein hyvää Joulun jatkoa Kaikille!

20.12.2010

Kovaa Tonttuilua

 

Olen ahkeroinut kauratonttuja ja kolme niistä on jo maailmalla. Laatikossa on monta tonttulakkia ja huivia tikuteltuna, ja torsoja on tyttären huone täynnä. Tonttujen teko on mukavaa! Esittelen tässä kaksi tonttua, joista toisen annoin mummulle käydessämme Kullaalla viikonloppuna, ja toinen meni perhetutuillemme.


Kauratontut syövät tuhottomasti lankaa. Neulon tonttulakit sekä huivit kaksinkertaisesta 7-veljeksestä viisipuolikkaan puikoilla, ja kolmeen tonttuun on uponnut 200 grammaa lankaa. Tämä on kyllä oiva tapa käytellä vanhoja seiskaveikkoja pois kaapeista. Punaista tosin jouduin ostamaan, kun ei sitä kaapeissa tarpeeksi ollut.

Maskusta hankittu pannunalunenkin välttää tonon alla, vaikkei niin tyylikäs olekaan kuin se huopainen. Tämän tontun lakki on tehty 40 silmukalla ja on  paljon parempi kuin prototyypin lakki, joka oli nafti.


Perhetutuillemme lähtenyt tono omasi viininpunaiset ja ruskeat asusteet:


Nämä tonttukuvat ovat hiukan hätäisesti näpsäistyjä ja siksi vähän onnettomia. Löysin laatikoistani toisenlaisiakin Raisu -merkkejä, joissa lukee 'hand made' erikseen kirjoitettuna. Mutta onhan 'käsin tehty'  yhtä hyvä kuin 'käsintehty', eikö vaan?

Askartelin joulukorttejakin, vaikka pikkaisen pakkopullaa ne olivat. Sain kumminkin parikymmentä askarreltua ja lopuille kirjoitin valmiskortit. Helmiäispunaiset ja -ruskeat korttipohjat olivat ihania, vaikkeivat ne oikein kuvissa pääsekään oikeuksiinsa.


Tosi hyväksi tarinaniskijäksi musta ei tänään näköjään ole. Palaan pian tonttujen kanssa, koska mulla on niitä armeija. Muutamista yksilöistä voisin luopuakin 15 euron komeaan käsityöhintaan.

14.12.2010

Raisu-tontun prototyyppi



Viime vuonna ostaessani kauratontun myyjäisistä päätin, että seuraavana vuonna väännän itse. Siispä sain edellispäivänä prototyypin askarreltua, lahjaksikin se on jo annettu. Onnistuin aika hyvin. En katsonut mallia vanhasta tontusta ja ehkä siksikin sain tästä enemmän itseni näköisen. Päällinen on kaksinkertaisesti sukkahousuilla tukevoitettu, kaulahuivin ja tonttulakin neuloin kaksinkertaisesta 7veljeksestä paksuilla puikoilla. Kauraa ja silmiä hankin jo viime vuonna, mutta kauraa tarvitaan lisää, sillä meinaan tehdä näitä vielä muutaman jouluksi. Tonttu on aika napakka, ja ompelemaankin aloin, kun halusin ettei pää roiku miten sattuu. Kun katsoin ostotonttua, niin huomasin että se on paljon lötkömpi tapaus ja pääkin vähän roikkuu.


Lakkiin loin 30 silmukkaa, ja se oli liian vähän. En silti antanut häiritä, vaikka tontulla pikkaisen nafti lakki onkin päässä. Seuraavaa varten voisin luoda 40 silmukkaa. Kaulauhuivissa on  8 silmukalla tehty moooonta ainaoikein kerrosta. Kaulahuivissa on Raisu-logo, ja nämä on niitä pahamaineisia tilattuja merkkejä! Siitä on jo aikaa kun olen nämä tilannut, silloin jo kun tuotekehittelin Raisu-tuotejuttuja:). Kirjailu on hopealangalla. Sopii tonttuun kuin nenä päähän!


Tonttulakin päässä oleva iso kulkunen on Kaijalta saatu. Näitä on vielä kolme lisää tuleville tontuille, pieniä kulkusia pitää hankkia pikkutontuille. Pari kuvaa vielä ja se on sitte tällä erää moro. Joulukortit on työn alla ja toiveissa olisi että huomenna saadaan matkaan. Joululahjat ok-mallissa. Sytyck-neule... ei puhuta siitä nyt, joulun jälkeen tulee monta päivää... Hieno alusta minkä päällä tonttu nakottaa on muuten Jämsän huopatehtaan ja Huopaliike Lahtisen pannunalusta. Harmi että niitä on vaan yksi, sillä alustan päällä oli tonttu kiva antaa lahjaksi, vaikka kyllä se ilmankin pystyssä töröttää. Seuraavia tonttuja varten pitänee hakea Masku-kaupan lehdessä mainostettuja pyöreitä huopa-alustoja, vaikkei ne tietysti kukan mallista voitakaan.