Rohkealla otsikolla aloittava äiti palkitaan tietysti päiväuniltaan heräävällä pojalla, sekä kiukuttelevalla taaperolla. Idyllistä onkin enää jäljellä se terassi, jonne läppäri raahattiin, ja ajatus rauhallisista päiväkahveista (todellisuudessa terassi on vähän liian askeettinen ollakseen viihtyisä ja kahvikin on täysin loppu koko taloudesta).
No niin, vaikka kirjoittamisesta tulikin äkkiä extremeurheilua muistuttava suoritus, uhmaan kaikkia todennäköisyyden lakeja, ja kerron uusista ompeluksista. Lisää ihania mekkoja on nimittäin syntynyt.
Tämä mekko on menossa lahjaksi. Mekon koko on 98 cm, ja se on oma muokkaukseni tuosta Ottobre Designin mallista, jolla tein edellisen kirjoituksen vaaleanpunaisen mekon. Vähän testailua tämän tekeminen oli, ja siksi tein vielä pienen muokkauksen kehittämääni kaavaan tämän mekon ompelun jälkeen. Kiva silti tämäkin mekko mielestäni on. Kangas on aivan ihanaa pikkukukkaista trikoota, joka on jo useamman vuoden odotellut vuoroaan kaapissani. Paidan verran kangasta jäi kaappiin, joten kesäkuteen voin tästä vielä Nellalle tehdä.
Vähän onnettomasti kävi mekon kuvaussession aikana, kun Nella piirsi pienen viirun kuulakärkikynällä rinnukseen. Vitsit että äitiä harmitti! Ei auttanut muuta kuin Marttojen ohjeilla suihkuttaa hiuslakkaa tahralle, hangata, ja heittää pesukoneeseen. Tahra lähti onneksi pois! Vaikka aina olisi kivampi antaa lahjavaate ihan iskemättömänä saajalleen, eikä kertaalleen pestynä. Kankaat kylläkin olen aina pessyt ennen vaatteeksi ompelua, mutta se ei aiheuta minkäänlaisia vekkejä lopputuotteeseen, toisin kun pesty vaate on mahdoton silittää täysin käyttämättömän näköiseksi. Hiukkasen kyllä ärsyttää oma perfektionismini näissä käsitöissä, mutta sille ei vaan voi mitään (kai?). Kuulistahra olisi varmaan jäänyt huomaamatta mekon uudelta saajalta, ja sitten ekapesussa olisi lähtenyt ilman hiuslakkojakin, niin hentoinen se oli, mutta kun olin mennyt tahran suurennuslasilla huomaamaan, niin tietysti se siinä elämää enemmän häiritsi.
Kuvauksen jälkeen vaihdoin kädenteiden kuminauhat vähän pidempiin, kun huomasin niiden aavistuksen kiristävän tytön käsivarsia. Koon 98 mekkoa varten leikkasin siis 25 cm pitkät kuminauhat kädenteille ja kaula-aukkoon 53cm. Kuminauhat yhdistin solmulla (laiska!)
Onni onnettomuudessa oli se, että Canonin kuvansiirtopaperin kestävyys tuli testattua. Kestää neljänkympin normaalipesun! Kymmenen pesun jälkeen voi haalistua, mutta uskon että ihan keskiskertaisesti kestää. Olen silittänyt kaikkiin mekkoihin tuon kokonumerolla varustetun logon.
Pallomekon tein muokatulla omalla kaavallani, samassa koossa, eli 98 cm. Tämä jäänee Nellalle kesämekoksi. Muokkaus koski noita hihoja, eli lisäsin vähän enemmän leveyttä hihoihin tuonne hartioihin, niin että ryppyjä tulee enemmän. Tuli kiva! Kangas ei ole yhtä napakkaa ja paksua kuin edellinen, mutta saattaahan se himohelteillä olla hyväkin juttu.
Rekvisiittana ihana lasipurkki, jossa herkkusukkalankaa. Lisäksi ihanaa on se, että Nellan hiukset saa jo kiinni ja hän näyttää niin sievältä pikkutytöltä, eikä vaan riehuvalta peikonpojalta koko ajan.
Vasta tässä vaiheessa trikoomekkouraani tajusin, että kannattaa kokeilla niitä jousto-ompeleita, joita koneestani löytyy useampiakin. Alakuvassa koristejousto-ommel, joku hunajakenno taisi olla nimeltään. Jatkossa käytän enemmän näitä ompelia joustavilla materiaaleilla, nyt kun tajusin ettei se tavallinen suora ommel ainakaan missään venyvissä paikoissa ole kovin hyvä. Tosin sellaisia paikkoja ei varmaan tässä mekossa niinkään ole, kun on niin väljä malli.
Monet mekot on jo leikattuna ompelua odottelemassa, se Sanni-tyttösenkin pallohame! Läiskäsen nyt vaan tähän vielä muutaman kuvan ja ryhdyn lepyttämään kuopusta, jota blogiharrastukseni jälleen kovasti harmittaa.
Kevyeksi olon nää pallot tekee! Tosta noin, hypin äidin työhuoneeseen!
Ihana!
Piirretään ja vähän pelleillään!
