Tein tilauksesta pian nelivuotiaalle sukulaistytölle mekon Soinin kesätapahtumaan, jossa eletään viikonloppu Wanahan Ajan malliin.
Malli on raapaistu jostain vanhasta kirjaston kirjasta, joka toimitettiin kankaan mukana. Malli oli niin valtavan väljä, että pientä hoikkaa tyttöä varten jouduin ompelemaan mekon miltei kahteen kertaan, niin paljon oli pienennettävä sivuista. Ylimääräinen vaiva ei kuitenkaan haittaa, kun lopputulos oli sopiva. Mekonomistajan äiti keksi, että voisin pienentää valtavia pussihihoja ompelemalla tuollaiset lipareet sivuille olkapäiden kohdille (jos joku tietää mitkä ne oikeasti ovat nimeltään, niin saa kertoa mullekin). Idea oli mielestäni hyvä, ja niiden teko olikin todella yksinkertaista. En ymmärrä miksi kaavassa oli niin valtavat hihat, sillä mielestäni niin isot näyttävät koomisilta lapsellakin. Kirja on toisaalta melko vanha, joten se sukupolvien välinen kuilu selittänee asiaa.
Mekosta tuli oikein soma pienennysoperaation jälkeen. Onneksi teimme sovituksen, sillä olisin saattanut joutua lähettämään mekon matkaan ilman sitäkin, ja silloin hame olisi ollut valtavan iso tytön päällä.
Nämä henkarikuvat ovat tylsiä, mutten viitsinyt pukea mekkoa kuvauksen vuoksi tyttärelle, joka oli tomuinen rakenneltuaan ulkovarastoa isän ja pappan kanssa (tämän lisäksi mekko olisi ollut aika iso hänelle).
Olkarimpsut on kohdillaan myös takana...
Hihansuissa on kumi- ja polvekenauhaa
Mekossa on viisi neppiä takana. Ylin ja alin ovat niin, etteivät näy lainkaan päällepäin. Ylänappi on käytännön syistä noin (paksu saumakohta kankaassa) ja alanappi ulkonäkösyistä (lista loppuu ja neppi näkyvissä keskellä hameenhelmaa olisi ollut iso nono.)
Hankin taannoin KAM-nepparipihdit alennuksesta ja kasan muovineppareita päälle. Nyt vasta pääsin kokeilemaan niiden laittoa, ja olen kyllä tämän yhden kokeumuksen perusteella todella tyytyväinen! Ensiksi ajattelin ettei muovinepit sovi tällaiseen vanhanajan mekkoon lainkaan, mutta sen ajatuksen jälkeen nujersin perfektionismini, ja ajattelin ettei ketään kyllä kiinnosta onko pikkutytön mekossa muovi- vai metallinepit. KAM-nepit on helppo laittaa, ja ainakin ne kauhukuvat kymmenen vuoden takaa, kun yritän vasaralla kiinnittää metallineppareita kankaaseen, ovat poispyyhkäistyjä. Nämä muovinepit ovat huomattavasti halvempia kuin metalliset. Muoviset eivät varmaankaan kestä ihan yhtä hyvin kuin metallikaverit, mutta sittenhän voi aina laittaa uuden muovin tilalle kun vanha väsyy. Kymppi uudelle KAMulleni!
Hameenhelma, ja pitsin verran alushametta näkyvissä! Alushameesta tuli aika pramea. Yksinään kangas voisi olla upeaa jopa vaikka kastemekossa.
Alusmekko on tehty samalla muotilla kuin päällimekko, hihat vain puuttuvat. Kangas on valkoista brodeerattua puuvillaa, jota oli pitkä pätkä kaapissani. Aluksi ajattelin että kankaan on oltava vähän maalaisempaa, ja kiertelin kangaskauppoja (kaksi) etsiskelemässä. Sitten päätin, ettei varmasti tämänkään kanssa kannata olla liian tarkka, jos ei niiden neppienkään. Varmasti kukaan ei ihmettele ainakaan negatiivisella mielellä, että ompa lapsella pramea alusmekko. Kangasta jäi mukavasti niin, että saan siitä jonkinlaisen alusmekon vaikka tyttärelle ensi kesänä, jos isoja juhlia silloin tulee.
Hohtavan valkoista...
Tätä mekkoa oli kiva ommella! Puuvilla on niin paljon kiitollisempaa kuin trikoo, vaikka jälkimmäinenkin tuolla uudella koneella niin hienosti menee. Ainut miinus lopputuloksessa menee alushameen vetoketjulle. Unohdin nimittäin tehdä siihen sen viimeisen aikomani tikkauksen, ja muistin vasta kun mekko oli jo haettu. Käytössä se ei haittaa, ulkonäöllisesti vähän, mutta olkoon! Saumanvarat huolittelin saumurilla, kun ruutukangas oli todella purkautuvaista.
Olen järjestellyt työhuonetta, ja ilokseni löysin kasan hukassa olleita saumurilankojani. Nyt on kiva vaihdella muutamien perusvärien välillä. Ainakin punaista kangasta on kiva saumuroida punaisella, tummia erivärisiä kankaita tummanharmaalla ja mustaa mustalla.
Verhoprojektia ja revontulta on meneillään. Työhuone alkaa muuttua kivaksi, ja kunhan löydän niittipyssyn, saan sinne uuden ilmoitustaulunkin (Tilda-kirjan ohjeilla tehdyn). Ei työ tekijältä lopu!
