28.7.2013

K-E-S-Ä-L-O-M-A

Kaksi kuukautta rutkutettu arkea töissä, ja nyt kesäloman kimppuun, josta käytän nyt kolme viikkoa! Miten ihanaa on se, että lomaa kertyy lomallakin (äitiys), ja nyt saamme nauttia tästä ihanasta koko perhe kotona!

Osallistuin KYHäilyyn tänäkin vuonna, ja sain kaikki työt alkuun määräajassa. Valmistuminen onkin sitten eri juttu, varsinkin jos neuloo innoissaan isohkoa torkkupeittoa ekopuuvillasta samaan aikaan. Käsityökorissa on muutamia sukkia ja lapasia vailla toista paria, mutta uskon niiden saavan kaverin syksyn kuluessa.

Vaikka kesä on vasta parhaimmillaan, olen jo vähän varautunut syksyynkin, jos se tulee yllättäen (varsinkin kun viime talvena osoittautui että sukkia ei ole tarpeeksi ja neulottuja lapasia ei lainkaan). Eka KYH-työ valmistui rivakasti:


Pojalle sukat Nallesta ja koivunvärisestä Luontopolku Nallesta (RAV myöh). Puikot olivat kolmoset, lankaa kului 46 grammaa. Kivat peruskaverit, joissa joustinta varressa ja puoliksi jalkuinosassakin.


Yhdeksäntenä KYH-työnä aloitin tytsylle sukat kirjavasta Maijasta. Puikot olivat KnitPron metalliset 2,5 milliset, ja aikaa näiden melkein polvimittaisten minien neulomiseen tuntui menevän ikuisuus!  kivat perussukat silti tuli näistäkin.



Lankaa kului 59 grammaa.


Paljon käytössä ollut KYH12 -rätti Novitan Bambu-langasta. Puikot neloset, kulutus 20 grammaa, vinoraitaa.


KYH 20, lapaset nuoremmalle. Pari kertaa purin peukaloa, kun tein nämä omasta päästäni. Lanka on TeeTeen Pallas 30 g, puikot metalliset 2,5 mm. Perus nämäkin.


6.7.2013

Kärpässienimekko



 Voi miten aika onkaan mennyt sitten viime kirjoituksen! Olen palannut töihin, lapset opettelevat päivähoitopaikan arkea ja koti on useimmiten sotkuinen. Nurmikko rehottaa ihanasti ja talon sokkeli on maalattu! Osa asioista on siis paremmalla tolalla kuin ennen! Alamme kaikesta huolimatta jo vähän tottua uuteen arkeen, kyllä se tästä alkaa sujua...

Kummitytön yksivuotismekko essuineen valmistui jo pari kuukautta sitten. En ole nähnyt mekkoa päällä, toivottavasti tuli sopivankokoinen!




Mekon kaavaan mallia otin jostain lehdestä, tein omia sovelluksia, ja muutin kaula-aukkoa essuun sopivammaksi. Pallokangas on varta vasten mekkoon hankittu, muut ainekset löytyivät kotoa. Tuo essukangas on mielestäni ihanaa!


Keittiöön tein kesäverhot  työhuoneen väliverhosta ylijääneestä pellavakangaspalasta ja mummultani saadusta pitsistä. Tuli aikas komia verho, vaikka kuva onkin surkea.

Lähdin tänäkin vuonna KYHäilemään, ja sain kaikki työt alkuun ajallaan. Kaikkia en varmaan valmiiksi saa, mutta osan kyllä. Nyt kuvailemaan ne jo valmistuneet, jotta saan ne esittelyyn!