Viime kirjoituksen jälkeen on tullut
vielä viisitoista tonttua lisää. Yhtä lukuunottamatta päästin ne
laadunvalvonnassa läpi. Yläkuvasta puuttuu joulupukille kiitokseksi
mennyt tonttu, joka poseeraa tässä:
Joulutonttujen teko oli tosi ihanaa!
Niiden tekeminen kesti juuri sopivan kauan per tonttu ja oli niin
palkitsevaa, koska niistä tuli niin hienoja. Pari tonoa on semmoista
etten ole ihan varma ovatko ne priimaa, mutta vähintään kohtuullisen
tyytyväinen olen kaikkiin tonttuihin. Ensimmäiset tontut olivat
harjoituskappaleita, mutta nyt olen jo aikamoinen tontuntekijä, eli
osaan suoraan tehdä tontun niin, että siitä tulee tukeva, eikä mitään
tukipistoja tarvita. Muodostuneen tontturutiinin vuoksi päätinkin, että
ensi vuonna menen joulumyyjäisiin tonttuineni, ja ehkäpä jotain muutakin
käsintehtyä löytyy myyntipöydältäni.
Koska kukaan ei varmastikaan jaksaisi selata kirjoitusta jossa on vähintään viisitoista tonttua edestä sekä takaa, tein tämmöisen pikkukuvakokoelman kiinnostuneille. Sen verran opin ettei yhdestä polvisukasta saa hyvänkokoista tonttua, vaan tarvitaan kaksi, ja yhdestä sukkahousun puntista saadaan yksi hyvänkokoinen tonttu. Lankaa näihin viiteentoista tonttuun sain kulumaan melkein kilon.
Suosikkejani ovat puna-glitteritonttu,
harmaa-musta tonttu ja tuo fuksia-tonttu. Puna-glittertontun tein
neulomalla kaksinkertaisen seiskaveikan sekaan ohutta hopealankaa ja
onnistunut tuli. Ruskelakkisen tontun hiippaan upotin seiskaveikan
ohella pronssista kimallelankaa, ja sekin näyttää kivalta, vaikkei
kuvissa hyvin näykään.
Eilen lahjoin äitiä ja iskää omatekemillä lahjoilla.
Ruskeasta, beigestä ja luonnovalkoisesta Novitan Alpakkalangasta ja oliivinvihreästä Woolista neuloin 180 grammaa painavan huivin. Huivi on neulottu pitkittäin, ja loin sitä varten 340 silmukka kolmepuolikkaan pyöröille. Huivin pituus on 150 senttiä ja leveys muistaakseni 28cm. Huivi olisi voinut olla aavistuksen pidempi, koska se on niin paksu että se vie ikäänkuin osan pituudesta pois. Ensi kerralla muistan tämän. Huivi on ainaoikeaa, ja sen neulomiseen meni tuhottomasti aikaa ja monta Sinuhe, Egyptiläisen äänikirjalevyä. Sopivan aivotonta neulottavaa silti.
Lähikuvaa... Pidän noista maanläheisistä ja rauhallisista sävyistä.
Äitini sai Rowanin Kidsilk Hazesta neulotun kaulurin.
Lankaa sain kulumaan 65 grammaa. Neuloin 5,5 mm:n pyöröpuikoilla 170 silmukalla oikein-nurin ja sain aikaiseksi tämän putkilon. Kidsilk Haze on 70% mohairia ja 30% silkkiä ja taivaallisen pehmeää! Tätä tulen käyttämään jatkossakin kun luksusta kaivataan!
Sain joululahjaksi äidiltäni oikein
ihanat neulotut tossut. Esittelen ne ensi kerralla, koska kuvaa ei nyt
ole. Nyt palaan joulun menoihin ja alan nauttia. Eilinen päivä oli kovin
kiireinen. Oikein hyvää Joulun jatkoa Kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti