Elokuun tuoksu

Hikinen heinäkuu vaihtui elokuuksi, enkä voi väittää olevani onneton kun hiukan syksyntuoksuinen tuuli suhisee nurkissa. Heinäkuussa valmistui säärystimet siskolle kasvivärjätyistä langoista, vaikka pääasiassa hikisillä näpeillä puikkoja saikin heilutella. Sisko esitti luonnonvärisistä säärystimistä vienon toiveensa, ja kun nimpparitkin olivat sopivasti ovella, niin sellaiset sitten hänelle nitkutin. 

Itsevärjätyillä 7-veikoilla neuloin kolmepuolikkaan puikoilla 185 grammaa painavat pötköt, joissa oli miljoona pääteltävää langanpäätä ja tavallista ’2 oikein, 2 nurin’ –joustetta. Ei kovin mielikuvituksellista, mutta halusin saada aikaiseksi mahdollisimman käytännölliset säärystimet. Väreinä ovat vihreä lupiini, keltainen koiranputki (?) ja ruskea käpy. Käpylanka oli kovin tahmeaa, varmaankin aavistus pihkaa oli pinnassa, vaikka lanka on huolellisesti moneen kertaan huuhdottua.

Silmukoita loin 68, säärystimistä tuli hyvänkokoiset, pituuttakin neuloin niin että ylös vedettyinä ovat vähän yli polven. Omasta mielestäni olin koko ajan kudin kädessä näitä tehdessäni, ja silti valmistuminen otti aikaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä nyt säärystimet ovat siskolla odottamassa aikaa viileämpää.

Nyt puikoilla on hitaasti etenevä shaali uuden kodin olohuoneeseen. Aloitin peiton neulomisen valkoisella Cacao –langalla ja aavistuksen pienillä puikoilla, joten nyt saan vielä monta tuntia tikata kyseistä tekelettä sohvannurkassa (mutta lenkkialpakkaa en pura, varsinkin kun peittoa on jo melkein puoli metriä valmiina… vai oliko se sittenkin 30 cm. Cacao-neulos on anyway niin joustavaa, että vaikka oikea vastaus olisikin 30, saisin sen hätätapauksessa venytettyä puolimetriseksi).

Mattojakin pitäisi saada koukulle nyt kun mies on lomalla ja raksamiehemme apuna kymmenen tuntia päivässä. Pian siis kotimme valmistuu tuolla työvoimalla, eikä mattoja ole valmiina kuin yksi!  Eikä puhuta niistä verhoista lainkaan.  Singerini pitäisi kipeästi päivittää nykyaikaisempaan, jotta saisin verhot ilman tyhmiä hyppytikkejä ja harmistunutta mieltä!

Kesäkuun kuumat kasvivärjäyskokeilut

No niin! Pääsimpä vihdoin alkuun jutussa, jota olen oikeastaan pantannut, kunnes sain eräät sukat valmiiksi. Alkukesästä sain idean ryhtyä kasvivärjäyspuuhiin jälleen. Viimeksi kolmisen vuotta sitten hurahdin touhuun ja nostelinkin kattilasta kiitettävän määrän maanläheisen väristä lankaa. Tällä kertaa ongelmaksi nousi vain värjäysvehkeiden vähyys, sillä kattiloita oli tasan yksi, lämpömittari oli mennyt rikki ja puretusaineetkin oli käytetty loppuun tai hävitetty. Siispä olinkin jo yhteydessä miehen siskoon, että jos hän vaan jossain rompetoreilla sattuu isoja kattiloita myynnissä näkemään, niin tänne vaan! Kattiloita ei onneksi löytynyt siihen hätään, sillä vajaa viikko tästä tätini, joka myöskin on ahkera käsityöihminen, otti yhteyttä ja sanoi haluavansa antaa kaikki kasvivärjäysvehkeensä mulle. Mikä lottovoitto! Ja sattumalta juuri oikeaan saumaan. Niinpä sitten muunmuassa lämpömittari ja kattilat muuttivat meille, ja tietysti syöksyin suinpäin apteekkiin tilaamaan puretusaineita. Ensimmäinen kokeilu tulikin tehtyä jo ennen alunatilauksen saapumista apteekkiin, eli värjäsin raparperilla, joka ei hapokkuutensa vuoksi vaadi eri puretusta.

Yhteensä sain neljä tai viisi kattilaa ja vanhan mehumaijan, jota voi käyttää värjäykseen (esim höyrykiinnitteiset silkkivärit). On nämä niin tarpeellisia ja kauniita! Ja säästin vielä pitkän pennin, sillä ainakin Säkylän torilla olen nähnyt vastaavia kattiloita myytävän jopa 45 euron kappalehintaan! En kyllä väitä että semmoisia summia olisin kattiloista maksanut, mutta periaatteessa. Etenkin nämä kelta-punaiset vanhat kattilat tuntuvat kirppareilla olevan aika arvossaan, kun ovat tällä hetkellä 'muodissa'. Luulenpa että Kaija on nämä hankkinut jo silloin, ennenkuin tulivat suureen huutoon, ja näitä sai ihan kohtuulliseen hintaan. Osa kattiloista voi olla jopa mummulan vintiltä.

Kattiloista kaksi on korkeamman mallisia ja erivärisiä, 'made in Yogoslavia' lukee ainakin toisen pohjassa. Kattilat ovat ahkerasti pöhisseet alkaen jo viikko ennen juhannusta. Kuten kerroin, raparperilla aloittelin ja jatkoin siitä jouhevasti lupiinilla, joka vetelee viimeisiä henkosiaan Jussin tienoilla, eli ainakin lupiinin kukilla värjäys pitää suorittaa ennen lakastumista. Kaikki värjäykset tein sisällä, mutta ajattelin syksyn sienivärjäyksiin  mennessä hankkia siirtolevyn, jotta voin värjäillä ulkona ja pitää hajut kurissa.

Värisuora on mielestäni aivan valloittava! Värjättyä lankaa on näissä kuvissa noin  puolitoista kiloa, pääasiassa Kauhavan Kangas-aitan luonnonvalkoista, kasvivärjäykseen tarkoitettua karstalankaa, sekä vähän 7-veljestä.

Ähelsin näiden kuvien kanssa ulkona aivan aamutuimaan ja toivoin saavani oikeat värit talteen. Aika hyvin onnistui, vaikka yli tunti siinä urheillessa meni, ja hyttyset saivat imettyä varmaan desin tai pari verta kintuistani. Siksi laitoin paljon kuvia, kun en osannut päättää parhaita otoksia. Kuvassa karkeasti jaoteltuna, vasemmalta aloittaen: lupiini, sananjalka, lupiini, raparperi, lupiini, koiranputki ja lupiini. Jotakuinkin näin. Voimme kai tästä päätellä, että vanha pakkomielteeni lupiinista saatavaan täydelliseen vihreään on edelleen olemassa.

 

Raparperilla aloittelin, malttamaton kun olin sen alunan puuttuessa, ja värjäsin käyttäen valkoista, luonnonvalkoista ja harmaata 7-veljestä. Kivat ruskean sävyt.

Yläkuvassa lupiinin kukinnoilla värjättyä karstavillalankaa, yhteensä 200 grammaa, alunapuretus. Vyyhdit ovat eri värjäyssatseista ja hieman poikkeavat toisistaan. En ymmärrä mihin jäi se ihana turkoosi vivahde, jonka jotkut ovat saaneet värjätessään lupiininkukilla? Ihan kivan värisiä ovat silti.

Lupiinin varsilla ja lehdillä värjäys tuotti ihania tuloksia. Kasan päällimmäisenä juuri sitä 'oikean' väristä vihreää. Kivassa vihreässä siis aluna sekä kuparivihtrilli, oikeanpuoleisessa aluna ja vasemmalla alhaalla 4 grammaa rautaa lisätty jälkivärjäyslangan poristessa viimeistä 15 minuuttia kattilassa. Kasassa yhteensä 300 grammaa luonnonvalkoista karstalankaa (oikeastaan melkein joka karstalankavyyhti painoi 105 grammaa kuten kuvasta näkyy). Oikealla oleva lupiinilankakin on todella hienon väristä, vaikkei se kuvassa niin näykään. Upea vaaleanlime!

Koko lupiinilla varsineen, lehtineen ja kukintoineen värjäsin 100 grammaa vaaleanharmaata 7-veljestä, sekä kaksi vyyhtiä karstalankaa (yhteensä 200 g). Oikealla puretteena aluna sekä kuparivihtrilli, muissa pelkkä aluna. Keskimmäinen on jälkivärjäysliemen tuloksia. Kivoja vihreitä nämäkin.

Koiranputki päästi valtaisasti väriä, vaikkei sitä millään uskoisikaan, kun kasvi näyttää niin kovin kuivalta töröttäessään tien varressa. Upea voimakas keltainen tarrasi lankaankin kiinni! Värjäsin parissa kattilassa 400 grammaa karstalankaa ja vajaa 150 grammaa vaaleanharmaata ja valkoista 7 veljestä. Väriä oli niin paljon, että jälkivärjäyskin kannatti. Harmaa lanka sai vihertävämmän sävyn kuin luonnonvalkoinen, ja lankakasan oikeassa alakulmassa oleva sinertävä lanka sai värjäyksen loppuvaiheessa pari grammaa rautaa seuraansa. Kaikissa muissa puretteena pelkkä aluna.

Sananjalkoja kasvaa tonneittain sen metsätien varrella, jossa me nyt vuokralla asumme. Siispä yhtenä päivänä lenkilläni, kun tytär jo nukkui vaunuissaan, poimin kattilallisen saniaisia. Värjäsin yllä olevat karstalankavyyhdit kahdessa erässä, puretteena pelkkä aluna, enkä millään ymmärrä miksi toisesta tuli vihreää!?! Odotin nimittäin ruskeaa lankaa, värjäysliemikin oli hienoa vahvanruskeaa. Ehkäpä jostain oli eksynyt hippu rautaa tai kuparia lopputulosta vääristämään, vaikka pesenkin aina värjäysvehkeet käytön jälkeen hyvin.

Tässä kaunokaiset odottelevat kerille pääsyä (sitä tosin saavat hetken odottaa, kun ovat siistejä näinkin). Kiitokseksi kaikista värjäysapuvälineistä halusin tehdä Kaijalle jotain, hän itse toivoi sukkia, joten tartuin jälleen kolmosen ebenpuikkoihin.

Teinkin kolmet, ja ajattelin, että pitäköön Kaija itsellään kaikki, tai antakoon tyttärilleen yhdet ja pitäköön itsellään yhdet, ihan tarpeen mukaan. Kaikki on Novitan 7-veikkaa, yhdet aiheeseen sopien kasvivärjätyistä langoista neulottu. Lankaa kului yhteensä 375 grammaa.

 Asiaa olisi, mutta nyt loppui kirjoituskunto kesken. Jatkan kokeiluja täällä Bloggerin puolella, jospa siirryn tänne pian kokonaan. Mitä mieltä olette? Vuodatuksen ulkoasunmuokkaus-ongelmat jatkuvat ja hieman ärsyttävätkin. Kiitos, paljon tuli taas kuvia!

Mattokuume

Jos ei halua hurahtaa virkattuihin mattoihin, ei kannata suhailla netissä ihastelemassa mattovirkkareiden tuotoksia. Itse en aluksi ihan täysillä ihastunut touhuun, mutta pikkuhiljaa lämpesin, ja nyt kun ensimmäinen oma matto on valmis, olen jo tosi innostunut. Ostin keväämmällä Laitilan Punotexin loppuunmyynnistä nelisen kiloa raitaista kudetta ja ihmettelin kun ystäväni raahasi jätesäkillisen kudetavaraa kotiin. Empä ihmettele enää, sillä matonvirkkaus syö kudetta tuhottomasti, eikä kilon tuhoamiseen varmaan tuntiakaan mene. Osa matonvirkkauksen hienoudesta johtunee juuri siitä että isoa pintaa valmistuu kohtalaisen nopeasti, ja lopputulos on hieno käyttötavara, jossa oma kädenjälki näkyy. Kangaspuillakin olisi hieno saada kutoa omia mattoja, mutta puut vievät ison tilan kotona ja tällä hetkellä aikaa ei ole kutoa missään muualla. Virkkausta on aina helppo jatkaa siitä mihin se viimeksi kiireessä jäi. Tällaiselle matonvirkkaus-myöhäisherännäiselle netti on aarreaitta mattomalleja etsiessä, kun niin moni on jo niitä tehnyt. Kauhavan Kangasaitan sivuilla on kaksi tosihienoa pyöreän maton ohjetta. Omani tein ilman ohjetta, sillä kuteen kaksivärisyydestä johtuen halusin pitää mallin yksinkertaisena. Lisäilin pylväitä tuntemuksien mukaan, pari kertaa jouduin purkamaan  kun työ lähti kupruilemaan, mutta lopputulos on tasaisen hieno! Kude oli melkoisen paksua, joten käytin kympin koukkua. 

Maton väri on pinkki-ruskea ja halkaisija suunnilleen 105 senttiä. Isompaa en neljästä kilosta saanut, kun kude oli niin paksua. Hyvä tämä silti on, tytär saa tämän uuteen kotiin huoneensa lattialle.

Raitatrikoo muuntui kivaksi sekameteliksi valmiissa työssä. Objektiivistaan lievästi vioittunut kamerani ei vaan tällä hetkellä anna täysin oikeutta matolle. Seuraava mattoprojekti tulee olemaan  jo monista blogeista tuttu 'Juhannusruusu'. Jotain yksiväristä trikoota tulen siihen käyttämään.

Loppukeventelen surkeiden mattokuvien vuoksi parinviikon takaisen Kreikanloman kuvilla. Kuvissa tytsyllä päässään mummun virkkaama ihana hellelakki, jota on tätä nykyään myös pinkkinä versiona. Lakit on virkattu uusimman Novitan ohjeella Miami-langasta.

 

Nellan eka kokonainen jäätelötuutti. Mies luuli ostaneensa itsellensä tötterön, antoi tytölle ensin maistiaiset, eikä sen koomin saanut herkkuaan takaisin. Taisi siis Nellalle maistua!

Tänään loin silmukat  yksiä sukkia varten ja sainkin jo toisen varren melkein tehtyä. Sukkaprojekti liittyy seuraavan kirjoituksen aiheeseen, joten palailen siihen ensi kerralla. Kiitoksia taas kaikille viime kirjoituksen kommenteista. Palaillaan!

Silkkiä ja Alpakkaa

Anopin pitsineulehuivi valmistui vihdoin. Viikonloppuna lopetin sen 'no teen nyt vielä 10 cm lisää' -jankutuksen, ja päättelin silmukat sekä pingotin työn. Nuppineulojan kanssa nähräys on mielestäni se tylsin vaihe koko huivinneulonnassa, vaikka usein vasta siinä työ pääsee oikeuksiinsa.

 

 

Lankana käytin M&K:n Alpakkasilkki-lankaa, jossa on 70% alpakkaa ja 30% silkkiä. Lankaa kului 160 grammaa, eli jämäkerältä ei tälläkään kertaa säästytty. Käytin 4,5 mm:n pyöröpuikkoja. Malli on Novitan Talvi 2008 -lehdestä. Ihastuin malliin jo silloin kun miehen kanssa oltiin menossa naimisiin ja pohdin ehtisinkö tekemään kyseisellä mallilla valkoisen huivin. En valitettavasti ehtinyt mitenkään, mutta jätin mallin silti muhimaan. Mielestäni mallineule on kivannäköinen, mutta tosi helppo tehdä. Ainoastaan joka 4. kerros on kaventeluja ja lisäyksiä, muuten neulotaan vaan oikeaa tai nurjaa.

Ongelmia tuotti yllättäen huivin pituus. Mallihuivi oli 160 cm pitkä, ja kun pääsin siihen pisteeseen, huomasin ettei se nyt riitä mihinkään. Sen jälkeen neuloin vielä viisi kertaa 'enää 10 cm', ja huivin pituudeksi tuli lopulta 210 cm, mikä onkin juuri se mitta kun ajattelinkin. Halusin että huivia voi käyttää hartiahuivina esimerkiksi kesäjuhlissa, mutta sitten tietysti vaihtoehtoisesti kaulassa kiedottuna tai kerran kääräistynä rintaneulan kanssa (jonka anoppi meiltä jo sai silloin oikeampana päivänä). Itselläni ei valitettavasti ole rintaneulaa  niin että olisin voinut kuvaan laittaa, mutta toivotaan että joskus sellaisen saan...:)

Ulkona ehti tulla senverran pimeä, että salama vähän sotki kuvia. Ylhäällä kuitenkin lähikuvaa neuleesta. Huivin leveydeksi tuli vajaa 40 cm. Huivineulankin siihen hyvin saa sopimaan...

Olen tyytyväinen lopputulokseen, itsellenikin voisin haluta tuollaisen perushuivin. Monesti olen kaipaillut viime hetkillä juhlapukuni kaveriksi huivia, mutta aina on ollut aikaa liian vähän semmoisen tekemiseen, enkä sitten senpuoleen ole osannut malliakaan siinä paniikissa päättää. Joten sovitaan, että seuraavaksi kun panikoin juhlahuivia, malli olkoon tämä, niin ei ainakaan aloittamiseen mene turhaa aikaa.

Nyt on puikoilla aivotonta ainaoikeaa ja vauvanneuletta. Kivaa!

Toinen mekko pikkuiselle

Sain vision, ja oli pakko ommella tytölle vielä toinenkin mekko putkeen. Tämä oli myöskin mukana yksivuotiskuvauksen uusintakierroksella, joka meni ainakin paremmin kuin ensimmäinen. Saimme siis hymyjä, vaikka Nella oli edelleenkin vähän hämmentynyt valokuvausstudion valaistuksista ja miljööstä ylipäätänsä. Napsaisin kotona muutaman onnettoman kuvan uudesta mekosta, ja huomasin että vilkasta yksivuotiasta on tosiaan vaikea saada kuvaan niin, ettei tärähdyksiä ja epätarkkuuksia näy kuvissa.

Aurinko paistaa ja ihana vanha puulattia kantaa ylpeästi itsensä. Nellan lelut on sekaisin ja kaulassakin äidin mielestä hiukan väärät helmet. Ne vaaleanpunaiset olisi olleet vielä paremmat, vaikka kyllähän äiti antaa valinnanvapauden tällaisissa asioissa tyttärelle.

Helmapitsiä oli laatikossani tasan kolme metriä ja se tuli käytettyä millilleen. Mikä tuuri! Ruutukangas on ostettu joskus kauan sitten Kangas-Pauliinasta. Materiaali on tietysti puuvilla.

Keltapalloiset retroverhot pelastin joskus anopin poistoverhokasasta, ja ne ovat ihan täydelliset tänne väliaikaisasuntoomme. Mekon tein jälleen omasta päästä. Mekossa on taas kellohelma, sitomisnarun tein tällä kertaa taaksesolmittavaksi. Viistosin narujen päät, edellisestä kuvasta näkee jos tarkasti katsoo. Sitomisnarun ompelin kiinni sivusaumoihin, mikä olikin hyvä idea, sillä se pysyy aika hyvin paikallaan.

Puuvillapitsi helmassa on ihana! Olen koukussa niihin, sen vuoksi niitä essuihinkin tykkään mallata. Ainoa harmistuttava seikka on pitsien suolainen hinta. Jos joku tietää mistä noita saisi hankittua isompia määriä edullisesti, niin vinkatkaa.

Hihat onnistuivat hienosti. Tein suihin kuminauhakujan ja reunassa on valkoista polvekenauhaa.

Kuvaaminen oli tänään erityisen haastavaa, sillä Nellalla oli kova kiire. Ei auttanut rusinoilla lahjominen. Mekon tekninen toteutus on tosi onnistunut. Olen siis tosi tyytyväinen, vaikka lime-pinkki-pallokas on ehkä raikkaudellaan pikkaisen enemmän makuuni. Tätä mekkoa voi käyttää ensi kesän juhlissa, tunnelma on mukavan elovenamainen. Toivotaan siis että tzembaloita on kesämmällä tulossa vaikka useampiakin, kun mekkojakin on vähintään kaksin kappalein vaatekaapissa.

Nyt palaan neulomaan sohvannurkkaan, jos vaan Nellalle sopii (jos tiätte mitä tarkoitan:)...

Pikalapaset

Tämmöset! Pikkutytön sormet olivat aina jäässä päiväunilta herätessä ja siksi päätin tehdä uudet lämpöiset lapaset välityönä. Eilen iltapäivällä aloitin ja tänään tytär sai vaunu-päikkäreille uudet lapaset mukaan. Neuloin fuksianpunaisesta seiskaveikasta kolmepuolikkailla puikoilla, lankaa kului 55 grammaa. Sisälle ompelin paksuhkosta fleecestä sisähanskat, joiden muotoilu ei ole mitään huippuluokkaa. Kädessä kumminkin pysyvät ja peukalonkin jopa saa sinne peukunpaikkaan (jos vaan jaksaa sihdata).

Rakastan väliaikaisasuntomme ihanaa kulunutta puulattiaa sekä tunnelmallisia pellimuureja. Kun katson ikkunasta ulos, näen metsän. Täällä mieli lepää, ja olo on enemmän kotoinen kuin väliaikainen.

Beigeä fleeceä löytyi ensimmäisenä. Laadunvalvoja hyväksyy kun ei muutakaan voi.

Ennen Lapinreissua pitäisi vääntää vielä uudet villasukat, pipo, sekä alushaalari. Samaa sävymaailmaa, ehkä violettiakin olen ajatellut. Vanha villahaalari mahtuu, mutta alkaa olemaan lahkeista lyhyt. Yllättävän hyvin se on silti kestänyt päivittäistä käyttöä, vaikka onkin höttöisestä langasta neulottu.

Kummallista että vuoden neulesaldo aukesi vasta tänään! Onneksi vuotta on vielä villisti edessä ja tässä ehtii vaikka mitä. Nyt kun tytär nukkuu, aion omistautua neulehuiville. Se on jo niin pitkä että varmaan riittäisikin, mutta en viitsisi jättää harmittavaista nöttöstä lankaa. Saa silti nähdä onko pakko jättää jämäkerä, sillä ei shaali saa liian pitkä olla ettei laahaa maata jos sitä joskus haluaa hartiahuivina käyttää.